kotisivujen suunnittelu

Jokkis


Jokamiehenluokka eli Jokkis on autourheiluharrastajan peruslaji. Sen perusideana on edullinen kalusto, joka kiertää kuljettajalta toiselle eri kilpailuissa. Auton hinta on vakio, se on 850 euroa. Jokainen kilpailija ilmoittautuessaan kilpailuun sitoutuu samalla myymään autonsa tuohon hintaan kilpailuun kuuluvan ostotarjousmenettelyn puitteissa. Ostotarjouksen saavat tehdä kilpailuun osallistuvat kilpailijat sekä myös muut henkilöt, joilla on Jokkikseen oikeuttavat kilpailulisenssi ja JM-tutkinto taikka rataleima. Auton määrätty vakiohinta säätelee auton rakentamista ja siihen uhrattavia rahamääriä, koska auto voi milloin tahansa kilpailun jälkeen vaihtaa omistajaa.

Mukaan pääsee nuorten luokkaan jo 15-vuotiaana suoritettuaan JM.tutkinnon sekä lisäksi nuorten luokan tutkinnon. Nuorten luokassa sekä pojat ja tytöt ajavat yhdessä. Naisten luokassa ja yleisessä luokassa kuljettajan pitää olla 18 vuotta täyttänyt, hänellä on oltava auton ajokortti sekä hyväksyttävästi suoritettu JM-tutkinto. Kaikissa luokissa kuljettajilta vaaditaan lisäksi kilpailulisenssi, joka sisältää kilpailijan tapaturmavakuutuksen. Jokamiehen luokassa ajetaan myös joukkuekilpailuja eli JM-liigaa. JM-liigassa on mukana noin 20 joukkuetta ja lisäksi yhdistetyssä nuorten/naisten liigassa hieman yli 10 joukkuetta. JM-liiga huipentuu SM-finaaliin, jossa on mukana kuusi parasta joukkuetta.

Vaikka kyse on autourheiluharrastuksen peruslajista, ajetaan jokkiksessa sen huipputasolla myös Suomen mestaruuksista JM-liigan lisäksi sekä yleisessä luokassa sekä naisten luokassa.

JOKKIS HISTORIAA LOPEN UA:SSA

Jokkis on kuulunut seuran lajivalikoimaan lajin syntyhetkistä lähtien, ajettiinhan lajin ensimmäisiä kisoja Lopen Räyskälässä. Kisoja on järjestetty 70 luvulta aina 90 luvun loppupuolelle Räyskälässä kunnes alue suljettiin autourheilulta, parhaimpina vuosina kisoja saattoi olla kolmekin kappaletta. Jossain vaiheessa tehtiin kolmoskanavalle TV-kisoja ja sitten kehiteltiin Vauhti-Vaari kisat jotka olivat hyvinkin suosittuja .

Kuljettajarintamalla loppelaiset ovat olleet hyvinkin kovatasoisia alusta asti kirkkaimpina saavutuksina ovat JM-liigan SM hopea vuona 1991joukkuekisassa.

2003 tuli vaarijoukkueella sijoitukseksi komea viides tila. Henkilökohtaisissa SM- kisoissa on saavutuksina Naisten Suomenmestaruus Leena Suosilan nimissä vuosina 1985 ja 1990.

Yleisen puolella menestystä on tullut enemmänkin, Suomenmestareita ovat Jari Mustajoki vuonna 1987 ja Petteri Saarinen 1990. Hopeamitallisteja ovat Hannu Hatakka 1987 sekä Petteri Saarinen 1991.

Myöskin Mika Aaltosen vuonna 2000 ajama viides tila on huippusaavutus. Varsinkin 80 ja 90 luvulla Loppelaiset hallitsivat eteläisen-suomen kansallisia kilpailuja